Pääsiäinen teerisoitimella

Löysin talvella hyviä bloggauksia teerisoitimen kuvauksesta ja jo silloin päätin, että kokeilisin kuvausprojektia itsekin kevään tultua kotikulmillani Kiimingissä.

Teerikuvauksesta muodostui vaivihkaa lähes koko perheen projekti saavuttuani vanhempieni luokse. Siskoni toi minulle Venäjältä tuliaisiksi halvan teltan, josta sai helposti saksia heiluttamalla modifioitua piilokojun. Metsästäjäisäni tiesi suurin piirtein, mistä soitimia voisi löytyä ja kävimme etsimässä paikkoja moottorikelkalla. Kolmannella paikalla, vain muutaman kilometrin päässä kodistamme tärppäsi. Suoaukean keskeltä löytyi runsaasti lintujen jälkiä. Kuvauspaikka oli löytynyt.

Paikalle pääsi helposti läheiseltä metsätieltä kävellen, moottorikelkan uria seuraten. Saavuimme paikalle valoisan aikaan ja kaivoimme teltalle kuopan ja kiilasimme sen paikoilleen suurilla oksilla tuulenpuuskien varalta. Koju sai jäädä odottelemaan yksin yön saapumista.

Projektin yksi vaikeimmista vaiheista oli saada itsensä klo 3 yöllä vakuuttuneeksi siitä, että herääminen ja yksin pimeään talviyöhön lähteminen on hyvä idea. Ponnistelin väsymyksen yli ja vedin naamaan reilun annoksen kaurapuuroa. Edellisenä iltana, muuttamia tunteja aiemmin, olin pakannut reppuun valmiiksi leivät, suklaat, pienen ryypyn konjakkia ja lämmintä mehua, sekä makuupussin ja makuualustan. Ja tietenkin pissa-astian..

Tuhdit vaatteet päällä ajoin määränpäähän ja lähdin kävelemään säkkipimeässä metsässä kohti kojua. Kello taisi olla jotain 4 kieppeillä ja lämpötila oli n. -8c. Pimeään metsään tottumattomalle tämä vaihe oli koko projektin jännittävin. Pidin kuitenkin pään kasassa ja jatkoin matkaa. Kojulle päästyäni pystyin jo rentoutumaan.



Kamat purettuani asetuin makuulle odottamaan auringonnousua ja lintuja. Klo 6.30, juuri auringonnousun hetkellä alkoi kuulua pulputusta ja kohinaa. Linnut eivät kuitenkaan uskaltautuneet soitimelle vaan pysyttelivät aukean reunustan puissa noin kahdeksaan asti, jolloin ne lensivät yksissä tuumin pois. Pienestä aukosta erotin, että paikalla oli ainakin kaksi lintua.

Ensimmäinen yö meni siis hieman mönkään. En ollut yllättynyt, sillä olin lukenut, että linnut saattavat tarvia yhden tai pari yötä ennen kuin tottuvat kojuun.

Teltta jäi seisomaan yksikseen ja kahden yön jälkeen hiippailin takaisin paikalle aamuhämärissä. Tällä kertaa saavuin teltalle hieman myöhemmin, vasta noin viiden aikaan. Juuri kun olin luovuttamaisillani klo 6.45, kuulin tuttua pulinaa, viuhketta ja kohinaa. Paikalle oli pyrähtänyt kahdeksan kukon parvi soitimelle!

Kamera alkoi laulaa. Innostunut hengitykseni  höyrystyi kameran näytölle ja tirkistelyaukkoon, minkä vuoksi tähtääminen muuttui vaikeaksi. Sain kuitenkin muutamia kelpo kuvia vaatimattomalla kamerallani. Otin tilanteesta myös videon.

Noin 5 - 10 minuuttia kuvattuani teeret pelästyivät ja tilanne oli ohi aivan yhtä nopeaa kuin se alkoikin. Ilmeisesti ne näkivät kasvoni tai pelästyivät kameran ääntä. Pakkasin kamani ja lähdin kuvaamaan Oulunsaloon pöllöjä.

Tämän projektin pariin palaan vielä! Ensimmäisen kokemuksen jälkeen teen parannuksia ainakin kojun kuvausreikään sekä mahdollisuuksien mukaan kuvausasentoon. Kuvausmukavuus on asia, josta ei kannata tinkiä.

Tässä aamun tuotokset:

Video: http://www.youtube.com/watch?v=fuN1RGyy_yI

Kiitos avusta perheelle!