perjantai 26. huhtikuuta 2013

Luontoretkellä Suomenlinnassa 24.4.


Vietin vapaapäivääni Helsingissä viime keskiviikkona. Iltapäivän kaveritreffejä odotellessa jäi mukavasti aikaa pyörähtää yhdessä eteläisen Suomen suosikki retkikohteessani, Suomenlinnassa. Suosikin asemaan Suomenlinna yltänee sen helpon saavutettavuuden ja merellisyytensä vuoksi.

Läksin saarta kohti klo 12 tienoilla ja heti saareen saapuessani lähellä laituria vastaan köpötteli tutut valkoposkihanhet. Valkoposkihanhi on kalalokin lisäksi saaren tunnuslintuja. Ihmisiin tottuneet linnut ovat melko helppo kuvauskohde.

Valkoposkihanhien ruokahetki Suomenlinnassa

Välillä kaverin nokka saattaa hieman ärsyttää

Valkoposkipotretti. Tämä kuva paljastaa mielenkiintoisen yksityiskohdan hanhien anatomiasta:
sieraimet menevät läpi asti!

Valkoposkipotrtetti edestä
Valkoposkiporukan jälkeen jatkoin matkaani päälaiturilta katsottuna oikealle, merisotakoulun ohi kohti rantakallioita ja tykkejä. Kalliorannoilta löysin kaikki ne linnut, joita odotinkin löytäväni: kanadanhanhen, kyhmyjoutsenen, meriharakan ja haahkan. Näiden lisäksi eteeni sattui myös kivitasku, jota en itseasiassa ollut aiemmin tavannut, joten siitä napsahti elis nro. 113. Paikalla oli lisäksi paljon selkä- ja kalalokkeja sekä västäräkkejä.

Kanadanhanhi on Suomenlinnassa huomattavasti valkoposkihanhea vähälukuisempi. Se on kooltaan hieman suurempi ja  toisin kuin valkoposkihanhella, kanadanhanhella päässä vain poski on valkoinen. 

Meriharakka on yksi suosikkilinnuistani. Kummityttöni 2v totesi meriharakan kuvasta että "tuolla linnulla on suussa porkkana!"

Dokkarikuva kivitaskusta
Kyhmyjoutsenen ylilento

Selkälokki on Birdlife Suomen vuoden lintu 2013. 

Kun kaikki linnut oli bongattu, päätin harjoitella hieman maisemakuvausta. Ajatuksena oli, hieman valokuvaoppaita myötäillen, saada etualalle jotain antamaan perspektiiviä (kivi), keskellä jotain kiinnostavaa (meriharakat ja tyrskyt) ja taustalle jotain joka antaa kuvalle kontekstin (majakka, lokki, meri ja taivas). Asetukset valitsin niin, että kuvasta tulisi hieman dramaattinen.


Löysin vielä ennen lähtöä kivikon lampareista valtavat määrät kutua. Kutijoita jouduin etsimään tovin jos toisenkin, kunnes melkein astuin sellaisen päälle.

Hra/Rv Sammakko

Kutua oli useammassa matalassa kalliokuopassa valtavasti. Toivottavasti sataa sen verran, että vedet pysyvät kuopassa ja nuijapäät pääsevät kehittymään pikkusammakoiksi asti.
Mainio reissu! Kevään ensimmäinen matelija, (omasta mielestä) hyviä kuvia, yksi elis ja 5 vuodaria!

49. Valkoposkihanhi
50. Kanadanhanhi
51. Haahka
52. Kivitasku
53. Meriharakka





5 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Itsekin kuvasin hiljattain sammakoita.

    VastaaPoista
  2. Wow, vai aloittelija, upeita kuvia kerrassaan!!
    Pistän kirjanmerkkeihin blogisi kyllä ♥

    VastaaPoista
  3. Wow, vai aloittelija, upeita kuvia kerrassaan!!
    Pistän kirjanmerkkeihin blogisi kyllä ♥

    VastaaPoista
  4. Wow, vai aloittelija, upeita kuvia kerrassaan!!
    Pistän kirjanmerkkeihin blogisi kyllä ♥

    VastaaPoista