sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Lämmin viikonloppu

Aurinko paisteli lämpimästi koko viikonlopun ja meinasi aivan hiki tulla retkillä! Sunnuntai-iltana sai jo takkiakin riisua kun lämpötila kipusi +12 asteeseen.

Lauantaina läksin etsimään kyykäärmeitä. Otin suunnaksi työkaverin vinkkaaman, minulle entuudestaan tuntemattoman Atalan metsikön. Kolmisen tuntia käveltyäni en ollut vieläkään löytänyt yhtään käärmettä, mutta olin sen sijaan onnistunut hukkaamaan itseni. Löysin lopulta ihmisten ilmoille ja huomasin päätyneeni Kangasalle! Aloin jo olla sen verran uuvuksissa, että päätin päräyttää kotiin taksilla kun en muutakaan keksinyt. Hupsista.... Retkestä jäi kuitenkin käteen muutamia mukavia keväthavaintoja: 45 muuttavaa kurkea, kevään ensimmäiset perhoset ja leskenlehdet, sepelkyyhkyjä ja eliksenä lapinharakka eli isolepinkäinen.

Repaleinen neitoperhonen


Kurjet muutolla

Isolepinkäinen oli löytänyt murkinaa

Ojanpientareet ovat alkaneet kukkimaan
Sunnuntaina kävin aamupäivästä tarkastamassa Iidesjärven itäpään tilanteen. Jääraja oli hieman vetäytynyt, mutta uusia lajeja ei ollut vielä paikalla. Jatkoin matkaani Nekalan lampipuistoon tarkistamaan rastas- ja kottaraistilanteen. Tilanne oli hyvä, sillä molempia löytyi. Löysin paikalta myös kovasti odottamani kevään ensimmäiset västäräkit sekä pari sepelkyyhkyä.

Iidesjärven henustelijat

Sepelkyyhkyjä löytyi tänä viikonloppuna useammasta paikasta

Komea kottarainen kiilteli auringossa

Naakkanäpsy

Väiski!

Kevät ja vuodaritili etenee rytinällä!

42. Kurki
43. Isolepinkäinen
44. Sepelkyyhky
45. Västäräkki
46. Kottarainen

2 kommenttia:

  1. Hei. Vasta löysin blogisi ja jään kyllä seuraamaan. Monia lajeja olet jo bongaannut, jään selkeästi jälkeen ;)
    Mukavia bongailuretkiä.

    VastaaPoista