lauantai 3. marraskuuta 2012

Viikonloppu Oulussa 20.10.


Isovanhempani viettivät lokakuussa 70-vuotissyntymäpäiviään kotikonnuillani Kiimingissä. Säätiedotus lupasi kaunista keliä viikonlopulle ja minulla kiilui linnun kuvat silmissä koko reissua edeltävän viikon. Vajaan kahden vuorokauden reissulle oli kuitenkin sovittu niin paljon ohjelmaa, että kovin kauan en pihalla ehtisi heilua.

Nukuimme ensimmäisen yön anoppilan saunamökissä Kempeleessä. Heräsin aamulla klo 8 aikaan katsomaan auringonnousua ja kävelemään pienille pihateille. Liverrystä kuului sieltä täältä, mutta juuri mitään ei näkynyt. Mukavin tapaaminen oli innokas käpytikka, joka oli kiilannut käpyaterian lyhtypylvääseen nakuttelua varten.
Käpytikan käpyateria Kempeleessä
Luulen nähneeni myös elämäni ensimmäisen hippiäisen, mutta havainto jäi epävarmaksi, joten hylsy tuli. Hiljaisen lintuaamun ja kiireisen päiväohjelman vuoksi köpöttelin pian aamiaispöytään.

Aamiaisen jälkeen kävimme ystäväni luona kyläilemässä ja suuntasimme sen jälkeen kotiini Kiimingin Jääliin. Jäälissä riemu repesi totaalisesti - Puut täynnä tilhiä! Tästä napsahti vuosipojo ja tavallaan myös elis, koska olen aloittanut niiden keräämisen vasta tänä keväänä. Ehdimme olla kotonani vain noin tunnin ennen synttäreille lähtöä. Käytin ajan tehokkaasti pihalla kameralla huitoen. Aika oli niin lyhyt, etten ehtinyt keskittyä niin hyvin kuin tarve olisi ollut. Löysin kuitenkin pihapihlajista tilhien lisäksi taviokuurnia ja männystä elämäni ensimmäisen pikkuvarpusen. Nappasin myös aivan kelvollisen oravakuvan.
Kiireinen kurre

                                     
                         Linjoilla!
                                                  

Tilhen tukka

Koiras taviokuurna

Glug!

Pikkuvarpunen, elis nro. 94.
Olin ennen reissuun lähtöä tsekannut Tiirasta, että Oulun seudulla on nyt paljon taviokuurnia ja käpylintuja liikenteessä. Käytin illan näiden tuntomerkkien ja erojen opetteluun. Taito tuli heti tarpeeseen.

Mummun ja papan 70-vuotissynttärit pidettiin metsästysmajalla Kiimingin metsässä. Ilta kului juhliessa ja illan taittuessa yöksi aloin epäillä seuraavaksi aamuksi sovitun metsäreissun toteutumista, sillä suku oli melkoisella juhlatuulella. En itse ollut poikkeus.

Aamulle heräsin kuin heräsinkin jälleen 8 aikaan suunnitelmissa ulos lähteminen. Yritin herätellä siskoani mukaan, mutta hän sai taivuteltua minut takaisin nukkumaan, koska eihän pihalla vielä edes nähnyt mitään. Päätä kivisti sen verran, että pienet lisäunet eivät kyllä olleet pahitteeksi.

Tunnin unien jälkeen läksimme aamiaisen kautta metsään. Heti pian läheiseen aukion laidalle lensi 18 teeren parvi! Voi sitä pulinaa. Tutkimme lintuja mukana olleella kaukoputkella ja sisko harmitteli kun oli jättänyt haulikon matkasta. 

Teerien jälkeen metsässä ei näkynyt juuri mitään ennen kuin reissun loppumetreillä ylitsemme lensi korppi. Elis nro. 95!

Muut menivät mökkiin lämmittelemään ja lihakeitolle. Itse jäin vielä mökin pihapiiriin kaukoputkineni. Pusikossa pyöri 97 % varmuudella hömötiaisia ja hippiäisiä, mutta jälleen varmuus jäi uupumaan, joten hylsy napsahti - taas.

Pihapiiriin jääminen kuitenkin kannatti. Paikalla taisi olla kaksikin käpytikkaa, ja yhtäkkiä jostain lennähti paikalle pohjantikka nakuttelemaan halkopinoa. Elis nro 96! Tikka läksi melkein yhtä nopeasti kuin oli paikalle saapunutkin. Ehdin jatkaa tähyilyä vain pienen hetken kun lähistön kuuseen lennähti lintuparvi. Pitkän tähtäilyn jälkeen sain varmistettua parven linnut käpylinnuiksi, mutta laji jäi epäselväksi. Pikkukäpylintu on vahva veikkaus, mutta menköön listaan käpylintulajijna - eli elis nro 97!

Käpylintulajin riensin lihakeitolle ja mökin siivouksen jälkeen pian jo junalle ja takaisin Tampereelle. Ei hassumpi lintuviikonloppu, vaikka ulkoiluaikaa ei paria tuntia enempää ollutkaan! Loppuun vielä metsäkuvat.

Puro alkoi pikkuhiljaa jäätyä

18 teeren parvi puissa pulputtamassa. Neljä mahtui samaan fotoon.

Jääkuvia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti