keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Viikonloppu Karstulassa

Viikonloppu siskon luona Keski-Suomessa Karstulassa oli parasta mitä luontoharrastuksen parissa on hetken sattunut! Vuodareita ropisi kymmenisen kappaletta, eliksiä pari ja julkaisukelpoisia kuviakin useampi. Muutenkin oli kovin mukavaa.

Lähdimme siskon kanssa liikenteeseen aikaisin lauantaiaamuna. En ehtinyt itseasiassa edes ulos ennen ensimmäisiä haviksia - kiitos takapihalla huutavan fasaanin ja viereisellä urheilukentällä poukkoilevien töyhtöhyyppien. Samaisesta ikkunasta nappasin myöhemmin vuosi- ja elistilille kulorastaan. 

Siskon takapihan fasaani ikkunan läpi kuvattuna.
Ikkunalintujen jälkeen otimme suunnaksi siskolle vinkatun metsäruokinnan. Mutkaisia metsäteitä ajellessa tienpenkasta lehahti lentoon naarasmetso ja pyyparvi. Vuosipinnatili kilisi! Metsäruokinnalla kävi kova vilske. Tiaiset lentelivät ympäriinsä ja metsämyyrät napsivat maahan pudonneita siemeniä.

Metsämyyrällä ei ollut pulaa sapuskasta

Hömppis punavihervaloissa

Metsämyyrä tutki tilannetta ja kuvaajaa halkopinon alta
Maassa pyöri myös sinitintti, jonka silmät olivat melko kurjan näköiset. Ei päässyt juurikaan edes lentämään. Mikähän mahtaa olla tauti?
Metsäruokinnalta palatessa huomasimme metsän reunalla ruokailevan metsäkaurislauman. Eläimet eivät pitäneet pysähtyvästä autosta ja poistuivat melko pian pöpelikköön. 


Pyörimme päivän aikana monessa paikassa nauttimassa kevätauringosta ja raikkaasta ilmasta. Pitkän retkipäivän viimeinen pysäkki oli järvi, jossa jo tieltä katsoessa näytti olevan paljon joutsenia. Joutsenten joukosta löytyi myös elis-tilille metsähanhi. Pyörin joutsenten luona hieman pidempään. Niiten tööttäilyä on ilo kuunnella.

Dokkarikuvassa metsähanhia

Joutsenilla riitti juttua

Kosteikolla levähti noin 130 joutsenta.
Lennossa.
Nappasin joutsenista myös lyhyen videon. Lopputulosta katsoessani tuli väkisinkin mieleen, että pitäisikö malttaa pitää sitä kameraa paikoillaan...?



Sunnuntai olikin sateisempi ja retkeilyt jäi melko vähiin. Pikaisella järvipyörähdyksellä vuosipinnoiksi kertyi vielä uivelo ja korppi. Pinnojen putoilu sai jatkoa vielä maanantaiaamun juoksulenkillä, kun polulla vastaan pomppi punakylkirastas ja kevään ensimmäien västäräkki!

Pääsiäisenä lomaa ja reissu Ouluun!

Uudet vuodarit:

27. Peippo (27.3.)
28. Räkättirastas (27.3.)
29. Punasotka (28.3.)
30. Haapana (5.4.)
31. Punarinta (5.4.)
32. Isolepinkäinen
33. Kottarainen (6.4.)
34. Kurki (11.4.)
35. Töyhtöhyyppä (11.4.)
36. Metso
37. Pyy
38. Korppi
39. Metsähanhi
40. Uivelo
41. Kulorastas
42. Fasaani
43. Punakylkirastas (14.4.)
44. Västäräkki (14.4.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti