sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Mesikämmenet.

Helatorstaina koitti kauan odotettu karhuretki Suomussalmen Martinselkoseen. Saavuimme isäni kanssa paikalle kolmen aikoihin ja heti, kun kupu oli ravittu, suuntasimme 21-henkisen, kansainvälisen seurueen kanssa kolmella autolla kohti metsää.

Vartin ajelun jälkeen saavuimme pelipaikalle ja aloitimme parin kilometrin patikan. Olimme varanneet itsellemme pienen kuvauskojun suolta. Samalle suolle jäi muutama muukin omiin kojuihinsa. Loppuseurue jatkoi matkaansa metsän muille kuvauspaikoille. Karhuja ei tarvinnut kauaa odotella - ensimmäinen vilahti suon reunalla jo ennen kuin ehdimme kömpiä kojuun!

Kojussa vietetyt 14 tuntia olivat upeita. Illan aikana suolle levitettyjä koiranraksuja kävi kaivelemassa  vähintäänkin 10 karhuyksilöä: emoja poikasineen sekä pari nuorta karhua. Yhden poikueen karhut olivat aivan pieniä, edellisviikolla pesästä nousseita hellyyttäviä minikarhuja ja loput 1,5-vuotiaita touhukkaita erauspentuja, jotka viettivät siis toista kesäänsä emonsa kanssa ennen omille teilleen lähtemistä. Karhujen lisäksi näimme suolla pari merikotkaa, hiirihaukka, korppeja ja tietysti raksuja kärkkyviä lokkeja.

Karhut ovat hienoja eläimiä. Niiden olemus herättää kunnioitusta, mutta samaan aikaan tekisi mieli upottaa kädet niiden turkkiin ja halata kunnolla. Erauspentujen temmellys puolestaan toi silmiin naurunkyyneleet. Yön perusteella sanoisin, että karhut ovat sosiaalisia, huolehtivia, valppaita ja välillä melko lystikkäitä. Kuvat puhukoon puolestaan:



Emo ja erauspentu

Emo ja yksi kolmesta minikarhusta

Vesi lensi ja tanner tömisi erauspentusisarusten painiessa.

Vähän läpsyn heittoa.

Pylly x2

Sisaruspotretti

Nuoret poikaset kiipesivät puuhun kuin oravat, kun suolle saapui muita karhuja.

Koju
Jos joku suunnittelee retkeä Martinselkoseen, voin todella suositella sitä! Lisäinfot osoitteestaa www.martinselkonen.fi. Loppuun vielä sukulaispoika Leon upea kuvaelma retkestäni.



2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Olen itsekin harkinnut, että lähtisin tuonne kuvaamaan Karhuja.
    Saako piilokojun valita itse, johon menee kuvaamaan?

    VastaaPoista
  2. Moi, kiitokset! Kojun voi valita varausvaiheessa. Tarjolla on metsäkoju, suokoju ja lampikoju. Uskallan kyllä suositella tätä suota! Ja Martinselkosta ylipäätänsä.

    VastaaPoista