torstai 2. toukokuuta 2013

Pirkanmaan kierroksella 27.4.

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys teki bussikierroksen maakunnan parhailla lintupaikoilla lauantaina 27.4. Olin mukana retkellä ensimmäistä kertaa.

Lähdimme matkaan linja-autoasemalta klo 6 aamulla. Vierailimme päivän aikana Lempäälän Ahtialanjärvellä, Nokian Edenin luona, Pirkkalan Korstesniityn tulvapellolla, Hämeenkyrön metsässä, Ylöjärven Sarkkilanjärven lintutorneilla sekä parissa muussa paikassa, joiden nimiä en ihan saanut napattua muistiin.

Reissulla nähtiin retken vetäjän mukaan reilut 60 lajia - noin 10 vähemmän kuin yleensä. Itse havaitsin retken aikana 47 lajia. Vuodareita ropisi siis melko mukavasti!

Bussilastillinen lintuharrastajia Pirkkalan Kortesniityllä. Täältä löytyi mm. vuoden ensimmäinen rautiainen, metsäviklo, valkoviklo ja kiuru.
Parasta reissussa oli ehdottomasti se, että opin tuntemaan minulle entuudestaan vieraita lintupaikkoja maakunnasta. Kännykän paikannuksen avulla sain myös kätevästi puhelimen muistiin niiden sijainnit. Suurin osa on toki liian kaukana polkupyörälle. 

Uudet vuodarit:

Lempäälän Ahtialanjärveltä:
54. Silkkiuikku
55. Ruskosuohaukka
56. Töyhtöhyyppä
57. Härkälintu
58. Kalatiira

Pirkkalan Kortesniityltä:
59. Rautiainen
60. Niittykirvinen
61. Haapana
62. Valkoviklo
63. Metsäviklo
64. Tavi
65. Kiuru

Nokian Edenin takaa:
66. Kuikka
67. Kaakkuri

Ylöjärven Sarkkilanjärveltä:
68. Kuovi
69. Sääksi
70. Räystäspääsky

Iidesjärveltä vappupäivänä:
71. Punakylkirastas